Tiimi / Biografia
Samuli Järvinen
Samuli Järvinen KM, toimii vastuukonsulttina ja hallituksen puheenjohtajana yrityksessä NUUH Oy, jonka päätoimialoina ovat lakipalvelut sekä tiedustelun eri lajeihin liittyvän tiedonhankinnan, -analyysiin, vaikuttamisen ja henkilöiden kognitiiviseen turvallisuuteen liittyvät palvelut (NUUH Intel). Työn ohella Järvinen valmistelee väitöskirjaa Maanpuolustuskorkeakouluun ja toimii kirjoittajana sekä tutkijana eri yhteyksissä kognitiiviseen sodankäyntiin liittyen.
Työurallaan Järvinen on toiminut yrittäjyyden lisäksi opettajana, sotilaana, konsulttina sekä ammattijohtajana ICT liiketoiminnassa ja kyberturvallisuusalalla kansallisessa ja kansainvälisissä liiketoimintaympäristöissä. Sotilaana Järvinen on toiminut operaattorina, operatiivisena johtajana, analyytikkona sekä kouluttajana kotimaassa sekä taktisoperatiivisen tason kriisinhallintaympäristöissä. Kognitiiviseen vaikuttamiseen keskittyvää vuorovaikutus-psykologista osaamiskokonaisuutta Järvinen on kouluttanut avainhenkilöille jo lähes 20 vuoden ajan aihetta samalla empiirisesti tutkien. Järvisen tuottamat kognitiivisen vaikuttamisen sisällöt ja toimintametodit ovat aktiivisessa käytössä eri toimintaympäristöissä Suomen lisäksi ympäri maailmaa.
Väitöstutkimuksessaan Järvinen tutkii luottamussuhteen avulla tapahtuvaa tarkoituksellista kognitiivista vaikuttamista maalitettuun ja profiloituun kohdehenkilöön kasvokkaisissa tilanteissa, Building Trust as Part of Human Intelligence Collection Process.
Järvisen apuna kognitiivisen vaikuttamisen koulutuksissa on joukko alaan perehtyneitä eturivin ammattinäyttelijöitä, jotka havainnollistavat kognitiivisen vaikuttamisen menetelmiä ja toimivat asiakkaiden avustajina erilaisissa harjoituksissa.
NUUH Intel -tiimiin kuuluu myös teknisiä asiantuntijoita, joiden avulla vuorovaikutukseen ja sen avulla tapahtuvaan kognitiiviseen vaikuttamiseen liittyvät ilmiöt voidaan demonstroida asiakkaille videoilta, puheesta, sydämen sykkeestä ja hermoston toiminnasta kerättävän datan avulla.

Tie tietoon
NUUH Oy on suomalainen perheyritys. Yritys tuottaa sosiaaliseen vuorovaikutustoimintaan, tiedon hankintaan ja analysointiin, turvallisuuteen sekä yritys- ja henkilöjuridiikkaan liittyviä palveluja. Palvelujen taustalla on vuosikymmenten kokemus turvallisuuteen, johtamiseen, tiedusteluun, juridiikkaan ja koulutukseen liittyvistä tehtävistä sekä useaan akateemiseen tutkintoon perustuva tieteellinen ymmärrys.
Yhteystiedot
info@nuuh.fi
puh. 050-3589332
www.linkedin.com/nuuh-intel